Eilen saapui pakettikortti jo kotia, kovasti olis tehnyt mieli lähteä hakemaan, mutta pakkasta niin paljon ja matkaa postiin, ettei paketin takia viitsinyt lähteä ajamaan. Tänään oli sitten nuorimmaisella seurakunnan kerho, joten pääsin pakettia hakemaan. Maltoin mieleni kotia asti, ennen kuin sitä avasin, vaikka kovasti pakettia autossa jo hypistelin.

JA paketti oli ihanan, niin teemansa RAKKAUS, mukainen. KIITOS!

Paketista löytyi:

- marimekon ihanan keväisiä servettejä paketti

- kondensoitua maitoa tuollaisia ihanan pieniä purkkeja, jotka on valmiiksi myös makeutettu. (aivan uusi tuttavuus minulle).

- tummaa suklaata levy

- pinkkiä tomuväriä

- valkoista sokerimassaa

- kortti, jossa oli hienosti kirjoitettu, että: "Helmikuun Rakkaus-aiheinen pakettisi, suklaa = rakkautta, makeata maitoa ja sokerimassaa ja ripaus kevättä ja pinkkiä".

Kiitos todella paljon SLYni.  

Ajattelin, että tekisin mutakakkua, sopivasti tummaa suklaata. Ja sitä voisi kokeilla syödä tuon makean maidon kanssa. Yleensä syömme sitä vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa. Sokerimassasta voisin koittaa tehdä ruusuja ja laittaa tuota tomuväriä. Satuin vaan viime kierroksella saamaan ihan samanlaisen purkin, että nyt on tomuväriä. :D Ei haittaa, pääsen nyt kokeilemaan ruusuja marsipaanista ja sokerimassasta. Lisäksi toisen tyttären synttärikakkua jo täs mietin, vaikka synttärit on vasta kesäkuussa, täyttää 8v. Tytär on kiva Hello Kitty-fani, niin vois kokeilla tehdä sen mallisen kakun ja päällystäs sen sokerimassalla. Vois täs joku päivä muuten vaan tehdä kakun ja kokeilla sitä hellokitty-kakkuna tehdä.