Niin se loppui tämäkin vaihto, vaihto SLY13. Oli todella kivaa olla eka kertaa mukana. Pidin pakettien lähettämisestä parilleni, toivottavasti osasin häntä ilahduttaa. Oma parini osasi kovasti ilahduttaa minua näinä 3 kuukautena. Kiitos jo nyt hänelle.

Eilen tuli jo pakettikortti kotiin, mutta en eilen vielä ehtinyt pakettia hakemaan. Olimme jo käyneet aamulla pojan kanssa lääkärissä ja ehdimme kotia ennen postia, niin ei sitten viitsiny enää pakettia lähteä hakemaan, kun tuota matkaa postiin kuitenkin on. Tänään oli meillä sitten uusi aika lääkäriin ja röntgeniin, niin haimme paketin. Kerron tässä nyt ensin tuosta lääkäri hommasta... Sunnuntaina meillä oli jääkiekkopeli ja Jesse taklattiin pelissä, hän ajautui jalat edellä laitaan ja jalkaan sattui. Eilen tosiaan kävimme sitten lääkärissä, mutta röntgeniä kun ei täällä ollut, niin siksi tänään uusiksi. Lääkäri vaan epäili eilen, että hiusmurtuma voisi olla jossain jalkapöydän luussa. Tänään sitten selvisi, ettei sellaista ole, ny vaan viikon tauko kiekosta ja sit taas pääsee mukaan. Johan oli poika helpottunut tiedosta. Sitten itse asiaan. :)

Eli tosiaan haimme Jesse-pojan kanssa paketin postista ja autoon kun päästiin, piti pakettia jo silloin vähä raottaa. Voi mitä ihanuuksia sieltä paljastui.

Paketista löytyi:

- Ihania isoja muffinivuokia

- vaaleanpunaista marsipaania

- valkoista sokerimassaa

- Jotain vaaleanpunaista helmiäisjuttua (en kyl tiedä mitä se on, osaako SLYni kertoa?)

- mantelijauhetta

- Marimekon servettejä

- Kanelipussi

- suklaaruusuja (IHANIA!)

- kortti, jossa oli SLYni tädin maustekakun ohje. Taidan joku päivä tehdä sitä.

Kiitos SLYni paketista todella ihana. Teemahan oli kierrätys. SLYni oli kierrättänyt omista varastoista ja lisäksi tuon maustekakkun ohjeen. Vielä en vaan pariani tiedä, vaikka paljastaa olisi itsensä jo voinut. SLYni haluaa pitää minua viel jännityksessä.  Hän lupasi kortissa tulla paljastamaan itsensä blogikommentilla, kun näkee, että olen postannut paketin blogiin. Nyt sitten odottelen paljastusta, on kiva saada tietää, kuka minulle näin ihania paketteja on lähettänyt.